Minua pyydettiin kertomaan, kuinka päädyinkään töihin Joblinkille ja kuinka työtarinani on yrityksessä kulkenut. Tuohon kysymykseen minulla oli heti vastaus valmiina, mutta uteliaisuuttani päädyin lukemaan muiden omasta työurastaan Joblinkillä kirjoittaneiden tarinat. Pieni hymy nousi huulilleni, kun luin Julian tarinan, koska tapahtumakaari muistutti niin kovasti omaani. Toki olemme päätyneet Joblinkille varsin erilaisista tilanteista, mutta tämä työ sopiikin loistavasti monenlaiseen elämäntilanteeseen.

Muistin ystäväni puhuneen tekevänsä töitä kaupan kassalla opiskelujensa ohessa ja päädyin kyselemään häneltä millaisesta systeemistä oli oikein kysymys. Lyhyen tiedustelun jälkeen oli selvää, että samanlainen työ istuisi loistavasti omaan elämäntilanteeseeni. Olin tuolloin tuore yrittäjä ja joitakin kuukausia aiemmin irtisanoutunut päivätöistäni. Täysipäiväinen yrittäjyys ei vielä tuolloin tuntunut minulle sopivalta ratkaisulta; en ollut halukas hyppäämään suoraan ”kylmään veteen” ja sitomaan itseäni täysipäiväisesti kiinni yrityksen pyörittämiseen, vaan minulle mielekkäämpi vaihtoehto oli tarjota keikkaluontoisia, osaamisalaani vastaavia palveluita jo ennalta tuntemilleni asiakkaille, joiden kanssa toimimisen olin havainnut helpoksi. Olin myös suunnitellut pidempiä ulkomaanmatkoja, jotka eivät istuneet yhteen täyspäivätyön tai täysipäiväisen yrittämisen kanssa. Mikä siis olisikaan voinut olla tilanteessani sopivampi vaihtoehto kuin työskentely Joblinkin kaltaisen henkilöstöpalveluyrityksen liiveissä? Kun kuulin, että pystyisin määrittämään neljännestunnin tarkkuudella, milloin olen vapaana töihin, olin riemuissani. On helppoa katsoa kuluvan viikon aikana seuraavan viikon sovitut menot ja suunnitella päiväjärjestystä näin eteenpäin viikko kerrallaan.

Kun aloitin työt Joblinkillä, aiempieni työtehtävieni kirjo oli hyvinkin laaja, mutta minulla ei ollut lainkaan kokemusta kassatyöskentelystä. Tehokkaan ja hyvän kassaperehdytyksen ansiosta oli helppo päästä alkuun uudenlaisissa työtehtävissä. Työ on vastuullista, mutta reippaalla otteella ja positiivisella asenteella siitä selviää kunnialla. Kassalla työskentelyssä mukavinta on ihmisten kohtaaminen. Valtaosa asiakkaista tulee kassalle hymyillen ja positiivinen energia tarttuu monesti itseenikin. Viimeaikoina vuoroni Joblinkillä ovat olleet pääosin hyllytysvuoroja ja toiminnallisena ihmisenä on myös hyllyttäjänä työskentely sopinut minulle loistavasti. Henkilökohtaisesti kaikista parhainta on ollut työn joustavuus. Joskus voi olla kiireinen viikko, jolloin en ehdi tekemään vuoroja. Halusin tänä vuonna viettää talvikuukaudet ulkomailla ja näin myös se oli helposti järjestettävissä. Takaisin tultuani ilmoitin olevani valmis palaamaan työn touhuun, ja jo seuraavana päivänä löysin itseni töistä.

Sittemmin olen vienyt sanomaa ilolla myös eteenpäin ja kuinka ollakaan – viikko takaperin toinen ystäväni aloitti työskentelyn Joblinkillä lämpimien suosittelujeni seurauksena.

Salome