Tällä kertaa Työntekijän kokemuksia -juttusarjassa on vuorossa Paula, joka hyvänä ja tunnollisena työntekijänä sai viime vuoden lopussa vakituisen työpaikan asiakkaallemme. Onnea! Paula kertoo nyt, millainen työpaikka Joblink oli vuosien ajan.
Hei! Mitä kuuluu?
Kiitos, hyvää kuuluu!
Sait viime vuoden lopussa vakituisen työpaikan asiakkaallemme, jossa ehdit tehdä useamman kuukauden ajan töitä jo ennen tätä. Uutinen oli mahtava niin meille kuin sinulle itsellesi. Helposti kuitenkin kuvitellaan, että vakituinen työpaikka henkilöstöpalveluyrityksen kautta on vain puhetta, tai että sellaisia mahdollisuuksia saavat oikeasti vasta uran alussa olevat nuoret työntekijät. Mursit molemmat epäilyt ja todistit, että se on mahdollista.
Millainen fiilis oli ottaa uutinen vakituisesta työpaikasta vastaan?
Uutinen vakituisesta paikasta tuntui ensin uskomattomalta! Jouduin kyllä nipistelemään itseäni moneen kertaan, mutta totta se oli. Paras ”joululahja” ikinä!
Vakituinen kokopäivätyö on tässä iässä lottovoitto. Itse joskus mietin, että turha edes haaveilla enää vakituisesta paikasta, mutta tässä sitä ollaan. Oikeat ihmiset kun kohtaavat, niin tulos on aina myönteinen. Joblink edesauttoi tätä prosessia paljon. Sain aina kyseiseen paikkaan vuoroja, koska tiesitte, että se on minun ehdoton suosikki kauppa.
Olit Joblinkilla keikkatyöntekijänä lähes neljä vuotta. Teit monipuolisia työtehtäviä niin kassalla kuin palvelutiskillä koko pääkaupunkiseudulla. Välillä olit lähes jokainen viikonpäivä eri kaupassa, mutta välillä oli myös pidempiä jaksoja yhdessä kaupassa.
Millainen työpaikka Joblink oli?
Joblinkilla on ihana ymmärtäväinen henkilökunta ja asioista ei koskaan tarvinnut vääntää heidän kanssa. Minua kuunneltiin ja minuun uskottiin.
Mikä oli parasta, kun työskentelit Joblinkilla?
Parasta Joblinkissa oli se, että sain mitä halusin eli paljon mielekkäitä töitä ja toisaalta lomaa aina tarpeen mukaan.
Sinulla on takana pitkä, yli 20 vuoden, työkokemus kaupan alalta jo ennen Joblinkia. Myös Joblink ehti kasvaa ja kehittyä niiden vuosien ajan, kun työskentelit meillä.
Mitä mieltä olet Joblinkin kehittymisestä?
Joblinkin toiminta muuttui paljon sinä aikana kun olin siellä töissä, ja hyvä niin. Muutosta tapahtui pelkästään parempaan suuntaan.
Mikä kaupan alalla viehättää sinua?
Olen työskennellyt monissa eri kaupan alan yrityksissä erikoisliikkeistä päivittäistavarakauppaan. Kaupan alalla on mukava olla ja toimia ihmisten kanssa.
Ennen kuin hain Joblinkille töihin, kävin muutamassa muussa vuokratyöfirmassa haastattelussa, mutta tuloksetta. Silloin tietenkin harmitti ja kovasti! Mutta eipä harmita enää, etten tullut valituksi. Olen todella tyytyväinen, että juuri Joblink valitsi minut!
Joblinkilla on työntekijöitä 18-vuotiaista ikääntyviin henkilöihin asti. Niin kuin henkilöstöpalveluyritykselle on usein tyypillistä, niin meilläkin suurin osa työntekijöistä on nuoria, opiskelijoita tai välivuoden pitäjiä. On kuitenkin paljon työntekijöitä, joita kiinnostaa kaupan ala ja siellä kasvaminen ja eteenpäin meneminen iästä riippumatta.
Millaisia terkkuja lähettäisit muille vakituisesta työpaikasta kiinnostuneille työntekijöille?
Voin lämpimästi suositella Joblinkkia. Siellä työskentelemällä kokemusta tulee roppakaupalla lisää, tapaa paljon erilaisia ihmisiä ja tarjotaan mahdollisuuksia edetä.
Hyviä työpäiviä kaikille!
Kiitos Paula kaikista yhteisistä vuosista ja onnea tuleville vuosille asiakaspalvelun ytimessä, palvelutiskin takana!